Lyijykynä, maaliskuu 2013

Naisia, naisia, naisia ja aurinkoa! Kevät tulee kolisten, ostin mekon valmistujaisiini ja nautin keittiöön paistavasta aamuauringosta. Olen hämmentynyt liian monen asian vuoksi, mutta samalla sisälläni kuplii - tämä on iso, valtava muutos ja palan halusta nähdä mitä minulle vielä tapahtuu. En osaa stressata edes opinnäytteestä, vaikka kai pitäisi, mutta joskus stressi kuitenkin iskee ja silloin se iskee salakavalan kovana. Perjantaina itketti ja piirsin. Luulin paperiin jäävän kaikki ahdistukset, mutta lopputuloshan hymyilee suorastaan onnellisesti. 

Paljon onnea äiti!, maaliskuu 2013, tussit ja vesivärit

En ole osannut ottaa kynää käteen ja siveltimetkin ovat tuntuneet liian painavilta. Jälki takkuaa ja paperit tuntuvat puurolta. Hukuttaudun itsesääliin, itken tuntikausia, ja piilotan kaikki etäisestikin piirtämiseen liittyvät esineet komeroon. Vannon niiden menneen sinne jäädäkseen.

Siellä ne pysyvätkin, kunnes itseään on vain pakko ottaa niskasta kiinni. Äidille on saatava syntymäpäiväkoertti maksoi mitä maksoi, pakotan itseni ryhdistymään. Ei tämä ehkä ole niin vakavaa, ehkä tässä ei olekaan kysymys elämästä ja kuolemasta.

Silti se pelottaa vähän. Tai ainakin tuntuu ikävältä.

Tänään ristin koirani terapiakoiraksi, nauroin ääneen metsässä mäyräkoirankorkuisessa lumihangessa hyppiessäni, yritin antaa ajatuksieni soljua epämääräisenä massana pääni lävitse sen enempää niihin huomiota kiinnittämättä. Löysin metsästä kaikkea jännää ja yhden velvollisuuden hoidettuani päätin luistaa lopuista. 

Olen hämmentynyt, kun ensimmäistä kertaa ikiniä sekä minä että pääni ajattelemme asian olevan ihan okei.